Koruissa on nyt kokoa ja väriä – katso viisi trendiä keväälle 2021

Kuluneen vuoden aikana korut ovat nousseet entistä näkyvämpään rooliin arkipukeutumisessa, kun etätyöntekijät ovat etsineet helppoja tapoja koristautua Zoom-kokouksia varten. Kauniit korut tekevät ulkoasusta huolitellun silloinkin, kun hiustenlaitto ja meikkaaminen tuntuvat ylivoimaisilta. Virtuaalinen viestintä on näkynyt vahvasti myös talven ja kevään korutrendeissä vuonna 2021. Minimalistiset korut ovat saaneet tehdä tilaa näyttäville, rohkeasti väreillä ja muodoilla leikitteleville asusteille, jotka eivät jää webkamerassa huomaamatta. Korumuodissa melkein kaikki on nyt sallittua, eikä ylilyöntejä olekaan.

Suunnittelijat näyttävät kyllästyneen synkistelyyn ja pyrkivät levittämään korujensa kautta toivoa ja hyvää mieltä. Harper’s Bazaar listasi kevään villeimmät korutrendit.

1. Laukkuja kaulaan

Miltä kuulostaisi kaksi asustetta yhden hinnalla? Yksi kevään yllättävimmistä trendeistä ovat varmasti laukkukaulakorut. Villitys sai alkunsa Jacquemuksen piukkuruisesta Le Chiquito-laukusta, joka nähtiin viime vuonna jokaisen julkkiksen ja muotivaikuttajan käsivarressa. Laukku on niin pieni, että se on pikemmin koru kuin laukku. Vuoden 2021 mallistossa Le Chiquito laukku riippuikin jo mallien korvissa ja kaulassa. Muut suunnittelijat seurasivat nopeasti perässä. Sekä Chanelin tikattu laukku että Louis Vuittonin kuuluisa monogrammilaukku ovat jo saaneet omat kaulakoruversionsa.  

2. Vasaroitu pinta

Koruissa saa nyt olla tekstuuria. Vasaroitu pinta tuo mielenkiintoista särmää muuten yksinkertaisiin kulta-, hopea- ja messinkikoruihin. Tekniikka ei sinällään ole uusi – itse asiassa se on ollut käytössä vuosisatojen ajan – mutta rosoisuus nousee vahvasti pinnalle tämän kevään korumuodissa. Chloén cuff-rannekoruissa ei ole tavoiteltu sileää ja symmetristä pintaa, vaan ne ovat kuin suoraan sepänpajasta temmattuja. Myös Acnen ylisuurissa kuparikorvakoruissa ja kaulakoruissa korostuvat orgaaniset muodot.

3. Ketjut

Ketjut eivät toki ole ohimenevä trendi, sillä ne kuuluvat koruvalmistuksen peruselementteihin. Tänä keväänä ketjut kuitenkin kiinnittävät huomiota paksuudellaan. Suunnittelijat Victoria Beckhamista Hermèsiin ovat ihastuneet näyttäviin ketjuihin, joista ei puutu kokoa. Catwalkien sanoma on selvä; mitä suurempi, sen parempi.

QUDOn ketjuilla voit valita sinulle sopivan amuletin ja riipuksen.

4. Kaipuu rannoille

Kaukokaipuu piinaa tänä talvena monia meistä. Matkarajoitusten ollessa voimassa saamme vain haaveilla kaukaisista aurinkorannoista. Myös korusuunnittelijat, jotka ovat pysytelleet vuoden sisätiloissa, kaipaavat trooppisia maisemia ja liplattavia laineita. Kevään muodissa näkyykin paljon koruja, jotka on kuin luotu rantapäivää tai huvialusajelua varten. Versacen mallisto on täynnä surffihenkisiä nyörirannekoruja ja meritähti-korvakoruja. Christian Diorin punottuja, värikkäitä kaulakoruja koristavat kahvipavut. Vaikka kesä on vielä kuukausien päässä, voimme onneksi aloittaa fiilistelyn korushoppailulla.

5. Saa roikkua

Lienee jo käynyt selväksi, että näyttävyys on avainsana tämän hetken korumuodissa. Se käy selväksi myös, kun katsoo millaisia korvakoruja suunnittelijat Lontoosta Pariisiin ovat tänä keväänä suosineet. Saint Laurent on inspiroitunut mod-tyylistä ja luonut malliston ylisuuria, leikkisän värikkäitä roikkukorviksia. Simone Rochan kattokruunumaiset korvakorut roikkuivat olkapäillä asti. Näitä koruja ei ole suunniteltu seinäruusuille, vaan ne suorastaan vaativat huomiota osakseen.

Lähde: Harper’s Bazaar
Valokuvat: QUDO/Sparkles.fi

You were not leaving your cart just like that, right?

Enter your details below to save your shopping cart for later. And, who knows, maybe we will even send you a sweet discount code :)